Turnaustulokset | Tietokilpailutulokset | Kuvat
Helcon onnistui tapahtumana erinomaisesti. Viikonlopun aikana tapahtumassa kävi 56 ihmistä, joka oli ihan erinomainen lukema siihen nähden, että odotimme noin neljääkymmentä. Ja mikä parasta porukka oli yleisesti ottaen oikein innostunutta ja hyvähenkistä, mistä seurasi se, että pelaaminen oli kokonaisuutena kivaa.
Tapahtuman pääasiallisena ohjelmanumerona oli sekalainen pelailu, jota harrastettiinkin kiitettävästi. Pelattavia pelejä oli uskomattoman paljon lopullisen lukumäärän huidellessa ehkä jossain 120 kieppeillä. Kun näistä vielä suurin osa oli eri pelejä, niin valinnanvaraa oli kyllikseen. Essenin kuumimpia uutuuksia oli saatu haalittua mukaan, mutta pinoista löytyi myös tasapuolisesti niin harvinaisempia tapauksia kuin vanhoja suosikkeja. Suosituin peli näin äkkiseltään katsottuna taisi olla Niagara, joka sai huomattavan paljon peliaikaa. Se oli myös siitä murheellinen tapaus, että sitä pelattiin huomattavan paljon väärin. Erityisesti sitä pelattiin väärin mun pöydässä, kun pelin säännöt eivät olleet oikein uponneet Essenissä suotuisaan maaperään.
Muita suosittuja pelejä oli ainakin Powergrid, jonka pelaajat kyllä ansaitsevat hatunnoston peliin keskittymisestä. Ensiksi Mikko ja sen jälkeen Markku Tuovinen selosti säännön useammalle muulle innokkaalle. Tämän jälkeen he pelasivat pelin, toisen ja vielä sen päälle vielä kolmannen varmuudeksi. Kun peli kestää normaalisti 2-3.5 tuntia, niin urakka oli ihan kiitettävä. Luonnollisestikin kommentit pelistä olivat melkoisen kiitettäviä.
Useammin kuin kerran pelattuja pelejä olivat ainakin Crokinole, Dos Rios, Lost Valley, Einfach Genial, Geschenkt, Oltremare, Around the World in 80 Days ja varmaan monia muitakin, mitkä menivät mun sensoreiltani ohitse.
Pelailun lisäksi oli myös järjestetty muuta ohjelmaa, josta lauantaina luultavasti silmiinpistävin oli metapeli, josta paikalla puhuttiin ei-pelinä. Homman nimi oli yksinkertaisesti se, että jokainen osallistui ja sai lähdössä yhden klemmarin. Jos satuit sanomaan ei ja vastustaja huomasi sen, niin hän saattoi vaatia sinun siihen mennessä hommaamasi klemmarit itselleen. Näin ne kertyivät pikkuhiljaa yksille omistajille. Kumpulaisen Mikko aloitti pelin vakuuttavasti ja onnistui keräämään itselleen melkoisen kaulanauhan. Mies otti kisan tosissaan eikä juuri höpissyt. Siinä vaiheessa, kun hän huomasi pelin palkinnon, hän katsoi, että pelin hermopaine pariksi tunniksi eteenpäin ei ole sen arvoinen ja luovutti pelin. Itse en edes yrittänyt, vaan luovutin omani toiselle Tuikan sisaruksista(?), joka keräsi myös kiitettävän pinon klemmareita. Loppujen lopuksi klemmarit kerääntyivätkin kahdelle henkilölle. Toinen oli Magnus Engblom, joka kuitenkin menetti ne veljelleen Stefulle. Tämä teki pari minuuttia ennen peliajan loppumista Magnukselle ansan, johon tämä astui iloisin mielin ja niin Stefu voitti pelin, koska hänen klemmaripinonsa oli suurempi kuin tapahtumasta aiemmin poistuneella Maija Tuikalla.
Metapeli herätti vähän ristiriitaisia tunteita. Se oli varmasti ihan sopivaa vaihtelua, mutta tosissaan pelattuna se vaati lähes vainoharhaista keskittymistä, mikä ei kyllä varmasti auttanut peleistä nauttimista. Pelissä oli kuitenkin se hyvä puoli, että mikäli siihen ei halunnut tosissaan osallistua, niin ei tarvinnut pyristellä vaan luovutti vain kiltisti klemmarinsa ensimmäiseksi sitä vaatineelle. Ensi vuodeksi voisi yrittää kehitellä jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Tämänvuotinen peli oli käsittääkseni Sid Sacksonin idea-arkusta ja Mikko Saari oli vielä hieman hionut sitä.
Turnaukset ovat aina olleet yksi tapahtuman osa ja niin myös tänä vuonna. Itse en ole koskaan ollut niistä niin kiinnostunut ja tänäkin vuonna mietin, että kuinka tarpeellisia ne loppujen lopuksi ovat. Mutta ne kuitenkin järjestettiin vanhasta muistista. Lauantaina oli Carcassonneturnaus, jossa osallistujia oli 12 kipaletta. Alkukierroksia oli tällä kertaa vain kaksi. Finaalipöytään pääsi tällä kertaa 12 pisteellä maksimin ollessa 20. Alkukierroksia hämmennettiin tällä kertaa siten, että ensimmäisen kierroksen parhaat pistettiin toisiaan vastaan, joka varmasti osaltaan auttoi, että esimerkiksi Tammisen Marko tipahti finaalista vaikka voitti ensimmäisen kierroksen pelinsä ja sai siitä 10 pistettä.
Tällä kertaa en seurannut finaalia kuin syrjäsilmällä, joten en osaa kommentoida pelitapahtumia tarkasti. Viime vuonna finaali oli puoleksi ulkomaalaisvoittoinen kahdella jäsenellä. Tänä vuonna ei finaalissa ollut kuin yksi englantilainen, David Price, mutta hän sitten pesikin kaikki muut. Tanja Joensuu oli edellisen vuoden kolmonen ja tänä vuonna kakkonen. Uhosi palkintojenjaossa kovasti, että seuraavana vuonna hän kyllä voittaa. Finaalissa kolmas sija jaettiin Antti Kumpulaisen ja Jukka-Pekka "Tanjan pikkuveli" Joensuun kesken. Antti kuitenkin voitti kummatkin karsinnan, joten hän sai kolmannen palkinnon.
Sunnuntaina oli vuorossa Helconin kakkosmiehen Stefan Engblomin vetämä kaksinpeliturnaus. Tässä ideana oli arpoa kullakin kierroksella parit ja näille peli isosta kasasta erilaisia. En osallistunut turnaukseen tai sen järjestämiseen sen kummemmin mitä nyt opetin säännöt useampaan peliin. Huvittavana yksityiskohtana oli, että opetin säännöt voittajalle, Jari Kuituselle viimeistä peliä lukuunottamatta kaikkiin. Selvästikin mun opetus uppoaa mieheen hyvin. Finaali oli vahvasti kuopiolaisretkikunnan heiniä, sillä vastustajana Babelin ääressä oli Linda Keronen.
Kaksinpeliturnaus oli ideana ihan kiva ja sujui sutjakasti ainakin näin sivusta seuraten. Ongelmana siinä on, että jos osallistujia on vähänkään enemmän, niin sääntöjen selvittäminen vaatii työvoimaa ja toisaalta selvittäjän täytyy osata lukuisia pelejä. Tällä kertaa pientä ongelmaa aiheutti se, että jotkut pelit olivat liian kevyitä, jolloin niihin olisi pitänyt laittaa paras kolmesta voittoehto, jotta ne eivät olisi olleet liian tuuripainotteisia. Lisäksi arpaonni oli tällä kertaa pelien kohdalla armoton, sillä osa huippupeleistä (esim. Einfach Genial) ei päässyt lainkaan pöydälle ja jotkut heikoimmat saivat taas enemmänkin peliaikaa. Tuohon voisi selvästi kehittää jotakin parannusta. Muuten kyllä turnaus oli oikein sopivan kevyt ja lämminhenkinen tapahtuman ideaan sopiva. Carcassonneturnaus pyrki edustamaan vähän vakavampaa lähestymistä joskin siinäkään porukka ei ollut pipo liian kireällä.
Kilpailuista viimeisin ja minun lempilapseni oli ehdottomasti tietokilpailu. Pidän itse tietokilpailuista, joten sitä myötä peliaiheinen tietokilpailu tuntui tapahtumaan sopivalta. Kysymykset tulivat Mikko Saaren, Stefun ja mun sähköpostitse käymästä ideariihestä, josta minä sitten koostin lopullisen kysymyslapun. Meidän kolmen oli muutenkin hyvä olla pois kisasta, sillä luultavasti voittaja olisi myös ollut joku meistä. Tietokilpailussa kysymyksen vaikeustason virittäminen on se vaikein osa. Yritin tehdä ainakin muutamasta kysymyksestä sellaisen, että siihen olisi osannut jokainen vastata. Valitettavasti epäonnistuin. Kun on liian tiukkaan ujuttautunut pelien maailmaan, niin helpoimmat kysymykset tuntuvat niin pöljän helpoilta, että niitä ei osaa laittaa, kun tuntuu että Hakaniemen torin alkuasukkaatkin osaavat niihin vastata.
Tiesin kyllä, että tietokilpailun yleinen vaikeustaso on aika tiukka ja olin lähes varma, ettei oikeita vastauksia tule. Itse olisin luultavasti saanut yhtä lukuunottamatta kaikki oikein. Kisan kärjen miehittävät odotetut naamat. Oikeastaan suurin yllätys oli se, että useampi "ennakkosuosikki" sijoittui kohtuullisen heikosti. Palkinnot jaettiin kisassa siten, että voittaja sai pääpalkinnon ja toinen meni kymmenenneksi sijoittuneelle. Voittaja oli Phil Schwarzmann, jonka kanssa olin juuri pari viikkoa sitten Essenissä. Hänkään ei onnistunut saamaan kuin 17/23 eli selvästikin kisan vaikeustaso oli liian korkealla. Kymmenen sijan kanssa kävi sellainen hassu homma, että yhdeksäs sija jaettiin, jonka takia kymmenettä sijaa ei oikeastaan ollut. Teimme kuitenkin niin, että yhdeksännen sijan jakaneet Matias Viitasalo ja Michael Abramovski heittivät noppaa. Michael heitti kakkosen ja Matias kolmosen, joten homma oli sillä selvä.
Kilpailujen lisäksi kokeilimme tällä kertaa myös muuta ohjelmaa, jota sai edustaa viime vuoden Settlers of Catanin MM-kisojen kolmas Lasse Rintakumpu taktiikkaopetuksella peliin. Mietimme etukäteen, että kuinka tällainen luentotyyppinen ohjelma sopii tapahtumaamme. Johtopäätös oli, että huonosti. Itse ohjelmassa ei ollut vikaa ja periaatteessa se kiinnosti monia. Ongelma oli kuitenkin siinä, että kun kaikilla on pitkät pelit kesken, niin yksittäiset pelaajat eivät voi oikein irroittautua seuraamaan selitystä. Toinen pienempi ongelma on, että tapahtuma on yksinkertaisesti niin intensiivinen ja pelaamiseen keskittynyt, että sen tunnelmasta on hyvin vaikea irroittautua mihinkään luentotyyppiseen.
Mutta itse esitelmään, joka kyllä pidettiin. Muoto oli sellainen, että istahdimme pelipöydän ympärille ja aloitimme pelin. Ensiksi Lasse selitti vähän yleistä ja sen jälkeen aloimme pelaamaan kuitenkin niin, että alussa joka siirto analysoitiin viimeisen päälle. Jo pelkästään alkusetupin analysointiin käytimme tunnin. Vaikka mulla olikin pitkälle käsitys Settlersin pelaamisesta, niin esitys oli erittäin antoisa ja antoi huomattavasti tarkemman ja yhtenäisemmän kuvan tehokkaasta pelaamisesta ja useampia pieniä ideoita, mitä ei ollut välttämättä tullut ajatelleeksi. Ehdimme pelata vähän alkupeliä ja tässä vaiheessa oli jo kuva, että mikä on homman idea ja esityksen suurin anti oli jaettu. Luultavasti Lasse pitää esitelmän Ropeconissa, jonne kannattaa kyllä tulla kuuntelemaan, mikäli huipputason Settlersin pelaaminen kiinnostaa.
Näiden ohjelmien lisäksi oli kolme buukattua peliä, joista kaksi eli Die Macher ja Game of Thrones tulivat täyteen. Kolmas eli Diplomacy ei saanut yhtään innokasta pelaajaa, joten ensi vuonna sitä ei löydy ohjelmasta ellei sitten vuoden aikana synny kovaa tarvetta.
Tämän vuoden erikoisohjelmanumerona oli Suomen lautapeliseuran perustamiskokous. Olimme pohjustaneet asiat hyvin jo etukäteen, joten paikanpäällä ei juurikaan päässyt syntymään ongelmakohtia joitakin pieniä muotoseikkojen hiomista lukuunottamatta. Seura siis saatiin aikaan. Tarkoitus on vuoden loppuun mennessä saada aikaiseksi webbisivut. Muuta ohjelmaa on vuoden neljä tapahtumaa, joihin Ropeconia lukuunottamatta seuran jäsenet saavat alennuksia. Lisäksi alennusta saa ainakin toistaiseksi Safe Havenista lautapelejä ostaessa. Nämä kuitenkin astuvat voimaan vasta tulevan vuoden puolella. Seuran jäsenmaksu tulee muuten olemaan viisi euroa, joten sen ei pitäisi ainakaan kenenkään taloutta kaataa.
Yksi tapahtuman suurista iloista on, että siellä törmää sellaisiin pelaajiin, joihin ei välttämättä ole yhteydessä kuin korkeintaan netin kautta. En ehtinyt pelailla kovinkaan suurta määrää pelejä johtuen osittain ihan järjestelyjen viemästä ajasta. Mutta sen verran kuitenkin, että itsellekin jäi tyytyväinen mieli. Eipä muuta kuin ensi vuonna uudestaan.
Tommy Ryytty 26.11.2004