Lickajärven hienoilla hietikoilla kelpasi talsia eteenpäin.

Lyhyen tiedustelun jälkeen löytyi eräs kalastusurani upeimmista paikoista - Jiesjärven luusua. Kuvassa näkyvän kahden kiven välistä saalistimme arviolta kolmisenkymmentä harria ja rautua. Suurin osa harreista painoi vähän vajaa kilon ja raudut jonkin verran pienempiä. Paikka oli muuten matala, mutta keskellä näkyvässä uomassa oli useampi metri vettä. Kunhan lipan sai upotettua tarpeeksi syvälle, saalis oli taattu.

Ja tässä kyseisestä luusuasta saatuja kaloja. Harrit painoivat järjestään vähän päälle 900 grammaa, ja suurimmat raudut saman verran. Tämän saaliin syömiseen menikin sitten pari päivää lopun tuntuessa jo hieman urakoinnilta.

Kuten kuvasta näkyy, osa saaduista rauduista oli harvinaisen hyvin syöneitä. Jiesjärven raudut ovat kuulemma olleet aikaisemmin laihoja ja huonokuntoisia, mutta ainakaan tuolla moisesta ei näkynyt jälkeäkään.

... minnehän se uistin oikein katosi?? Lickajärven standardiharri jaloissa pyörimässä. Kyllähän se aina mieltä lämmitti, kun näki moisten varjojen polskivan uistimen perässä.

Ja kuvan keskellä näkyvä roska ei ole mikään kärpäsen jätös, vaan Miikkahan se siellä järven keskellä vilkuttaa. Välissä Lickajärven hietikot muistuttivat Yyterin vastaavia. Hieman masentavaahan tällaisilla paikoin oli kalastaa. Mutta näiltäkin rannoilta harreja saatiin, tosin vain joitakin harhaantuneita.

Reissun suurin harri (1150g, tosin Ako sai saman kokoisen) makaa tässä. Vieressä on reissun luottouistin, jonka tosin menetin hieman tämän jälkeen. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että enpä juuri muuta uittanutkaan, kun tuossa vaiheessa järvikalastusuistinsetti oli hieman heikoissa kantimissa. Niin ja kun kala on kerran harri, niin harrijärveltähän tämä tulikin.

Jottei reissu olisi mennyt ihan pikkukalojen pyytämiseksi, niin välissä vaihdettiin lajia ja kaliiberia. Olihan se tietysti epätoivoinen yritys yrittää harreja sieltä ruohikoiden keskeltä, mutta kalamiehen pitää olla ikuinen optimisti. Näin kalan seuraavan vajaan kymmenen metriä ennen rantaa ja yritin kiskaista vieheen (Bete Lotto) pois tieltä, mutta en ehtinyt. Joka tapauksessa kyseinen yksilö on mun ennätyshaukeni (koko jääköön salaisuudeksi, punnittu on) ja kun vehkeetkin olivat UL-luokkaa 0.12 firelinellä, niin loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen kalaan. Ja ken haluaa lähteä hirviötä yrittämään, niin tervemenoa Jiesjärvelle Lickajoen suuhun.

Tämän kuvan ottamisesta haaveilin jo puoli vuotta ennen reissun toteutumista ja jollain lailla kuvaan kätkeytyy aika paljon siitä, miksi yleensä olin Jiesjärvellä ja miksi yleensä harrastan kalastusta tässä muodossa. Kuvan alkuperä löytyy Hans Lidmanin kirjasta 'Tuntureita ja Taimenia' ja sieltä tarina 'Andasluobbalin viisi rautua'. Kuva samasta paikasta oli jo Lidmanin kirjassa ja esiintyi myöhemmin Sulo Tiaisen 'Seikkailuja Pohjolassa'. Lidmanin kyseinen kirja on paras koskaan kirjoitettu kalastuskirja ja Andasluobbalin tarina yksi mua eniten lumonneista. Rautuja emme nähneet eikä suuret harritkaan olleet virtaan nousseet, mutta mitäpä siitä. Olimmehan käyneet Andasluobbalilla.