Pilkkimässä Käsivarressa 2006 vappuna

Prologi

Perinteisesti olen tehnyt keväällä pilkkireissun lähinnä harreja ja joskus isoja ahvenia pyytämään. Pari ekaa pilkkireissua olivat lyhyitä rykäisyjä ja saaliiltaan hyviä. Tämän jälkeen alamäki on ollut tasainen, mutta jyrkkä. Olen ottanut valikoimaan parempia ja parempia paikkoja, mutta saaliit ovat vain huonontuneet. Viimein päätin ottaa kaupan hyllyltä parasta mitä tiedän ja lähteä pilkkimään sitä isoa harria. Mainostin reissua kaverilleni Iikalle hyvin ja mies haukkasi madosta kerralla.

30.4 Vastoinkäymisiä

Koska halusimme maksimoida kalastusajan, niin buukkasimme kelkkakyydin menomatkalle. Säätiedotus lupasi lämmintä viikolle. Lämmintä tuli myös menopäiväksi. Liian lämmintä. Illalla oli pakkasta ja oli hanget, mutta siinä vaiheessa, kun me pääsimme kelkan kyytiin, ne olivat paljon heikommat.

Ensimmäisen kerran upposimme vesikuoppaan puolimatkassa ja kuski jo puheli homman jättämisestä tuohon. Jatkoimme niin, että minä hyppäsin kelkan kyytiin ja Iikka roikkui reen jalaksilla. Näin päästiin lähes perille. Kelkka meni pohjia myöten ja kaikki kivet tuntuivat. Lunta oli jo aika vähän ja oli selvää, ettei tuolla tarvitsisi kärsiä tungoksesta.

Kelkka lähti takaisin ja olimme tavaroinemme tunturin kupeessa. Pistimme ahkiot vetokuntoon. Tai olisimme pistäneet, jos Iikan omatekemän ahkion vetovyö olisi löytynyt. Tuli mieleen, että olisi voinut vielä edellisenä iltana tarkistaa vehkeet. Aurinko lämmitti kuitenkin kivasti ja aksidentti enemmän hymyilytti. Lähdin jo etukäteen vetämään kamppeita ja jätin miehen rakentamaan viiden minuutin vetovyötä.

Oli lämmintä ja raskasta. Perillä odottivat tutut maisemat lumisessa kaavussa. Lämmin tunne. Menin vielä Iikkaa vastaan. Uusi lantiovyö kesti melkein perille asti.

Leirin pystytys kesti kauan. Kota piti pistää lumelle, kun ei ollut kuin lumikiilat matkassa. Pistin teltan varalle ja kuivalle maalle. Kotisuvanto odotti malttamattomana pilkkijöitä kairaamaan kauneusreikiä päälleen. Kaloja ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ekat reiät jännitti, seuraavat kiehtoivat, sitten meni normaaliin päiväjärjestykseen. Sain yhden miniharrin ja toinen hyvänkokoinen oli kiinni. Epäilykset nousivat pinnalle. Ei kai taas. Vesi työntyi osin jäälle, jota oli hyvin ja laatukin oli kunnossa.

Jäätä oli yllättävänkin paljon, vaikka virta oli kova

Illalla kamina lämmitti. Välissä liikaa, maalit paloivat ja aivosolut saivat sydänkohtauksen.

1.5 Klara vappen ja stora harr

Nukuimme pitkään. Minä menin telttaan, koska isokin kota on liian pieni yhdelle isolle ja yhdelle pienemmälle miehelle. Tai jos toinen on mukavuudenhaluinen. Puuro maistuu aina samalle. Joskus jopa paremmalta. Se on ainakin halpaa ja täyttää vatsan.

Pilkkimäänhän tänne oli tultu. Takaisin vanhoille rei'ille. Kalat eivät pitäneet meistä, vaikka olisimme pitäneet kaloista. Eilisessä kiinni-reiässä oli tänäänkin kiinni. Ei kuitenkaan kauan. Iikka meni syrjempään ja sai taimenen. 750 grammaa aitoa iloa ja ihastusta. Iikka oli kovasti innoissaan ja miksei - hieno kala. Harvinaisempi täällä.

Koskea ylöspäin. Välisuvannossa haisi kalalle ja sarjakairauspalvelu toimi. Yritys oli kova ja pilkit saivat kiertoa. Yksi kalakin kävi yrittämässä luultavasti. Pettymystä. Mutta aurinko paistoi kuin ennen sammumista. Niskalle, huippupaikalle. Odotuksia. Paljon reikiä, ei tärppejä, ei suuria kokemuksia. Ennen kuin. Yhtäkkiä vapa kumarsi ja paljon raskasta painoa veti siimaa. Uitin rauhassa, mutta päättäväisesti. Reikä oli neljätuumainen, mutta niin kala kääntyi sinne ja tuli lävitse. 1280 grammaa ja pilkkiharrienkka parani. Hieno hieno tunne ja komea kala. Onnellisia hetkiä. Vähän, mutta merkittäviä kaloja.

1280g/48 cm - aidosti iloinen

Meille oli annettu sille päivälle tarpeeksi. Kairasimme monta tuntia ja yritimme erilaisia pilkkejä, löysimme vanhoja reikiä, pintakiviä, matalaa koskea ja paljon tyhjiä pilkkireikiä. Ilta oli kaunis.

Ilalla kamina lämmitti. Meitä ja kalaa, joka sai ottaa rusketusta. Halstarointi oli teoriassa loistoidea, jonka savu pilasi. Siispä saimme lämminsavustettua harria ja kylmäsavustettua pilkkimiestä. Söimme vain ensimmäistä ja se ainakin maistui hyvälle. Taimen on harvoin pahaa. Juttelimme normaaliin tapaan maailman akselin kallistuskulmista ja muusta yhtä tyhjänpäiävisestä.

Juhlistimme vappua ja söimme munkkeja limukan kanssa. Kiitos äiti. Ja koska olimme pyytäjiä ja saamamiehiä, nostimme pisaran Jägermaisteria tulevan jahdin onnistumiseksi. Valitettavasti aika huonosti meni, se nosto, tulevalle.

2.5 Eilen ylös, tänään alas

Siis tänään menimme alavirtaan. Odotukset olivat vähän himmenneet, mutta ainakin itse olen toivoton optimisti kalahommissa. Aina sitä uskoo, että tänään kaikki muuttuu, syönti paranee tai löytyy oikeat välineet ja paikkatyyppi. Mutta mun realistipuoli ei asettanut turhia odotuksia ja hyvä niin. Sillä mikään ei muuttunut. Alavirrassa aloitimme huippuniskalta. Siis kesällä. Talvella se oli vähemmän huippu. Pari poromiestä tolvasi kelkoillaan hirveätä vauhtia paikalle ja olimme jo valmiina hyppäämään pois tieltä. Siksi vauhdikas tulo oli. Höpisimme vähän aikaa neekereiksi mustuneiden paikallisväestön kanssa. Hauet olivat kuulemma niin isoja, että kun pää tulee avannosta, niin pyrstö tulee puolen tunnin päästä. Just.

Lähdimme takaisin leiriä kohti. Kokeilimme pari epätoivoisempaa paikaa, mutta ei mitään. Pari vanhaa reikääkin löytyi kummasta kohtaa. Saalis oli siinäkin yhtä hyvä. Välissä katselimme reikään ja vesiheinät hulmusivat virrassa.

Ylöspäin ja yhden nivan alla oli kovasti vettä. Rannalla oli kumpu ja säntäsin sinne kuvaamaan, kun Iikka jäi kairaamaan. Kuvat olivat hyviä. Kun Iikka kairasi jo toista reikää vaihtaen isompaan kairaan tiesin, että nyt on kovat piipussa ja jotain on tapahtunut. Kyllä. Kala oli nykäissyt. Iso kala.

Huippunivan alta - monta kävi yrittämässä, mutta yhtään ei ylös

Ja seuraavan tunti oli ihan hillitöntä aktionia. Mulla oli hetken aikaa pirun iso kala kiinni ja Iikalla toinen vähän lyhyemmän aikaa. Sydän tykytti vielä tunnin jälkeenpäin. Jatkoimme välisuvannolle. Hillitön toiminta jatkui ja Iikka sai useamman heikon nykäisyn jäljiltä 25 senttisen harrin. Poseerausta, tuuletusta, adrenaalivirtaa ja ties mitä oli liikenteessä. Tai sitten ei.

Niskalle, jota pidän yhtenä Suomen kovimmista harriniskoista. Ekat reiät. Kairasin reiän ja päästiin Iikan siihen. Itse tein toisen reiän isommalla kairilla. Juuri rentouttaessani perseen istuimelle Iikka häiritsi väsyttelyllä. Ja mikä väsytys siitä tulikaan. Kala oli päätyperhossa kiinni ja sivuperho oli tarttunut selkäevään. Näin se vääntyi poikittain eikä tullut avannosta. Katselin kalaa veteen ja voi pojat, että se oli iso. Iikka väsytti ja itse yritin saada sitä nostokoukulla ylös. Olin juuri saamassa sen oikeaan asentoon, kun se kriittisimmällä hetkellä lähti ja katkaisi kamppeet. Masentava, erittäin masentava hetki. On tylsää karkoittaa oma kala, mutta kaksinverroin tylsää mähnätä kaverin jättikalan kanssa. Yksi masentavimpia hetkiä kalastuksessa koskaan.

Sen jälkeen pippalot olivat ohitse ja tuloksellinen kalastus päätöksessään. Tokihan me vielä kolmisen tuntia vielä varmistimme asiaa, mutta ainakin mulla fiiliksetkin olivat vähän menneet. Takaisin leirille ottamaan jokailtaiset hienot auringonlaskukuvat, ihmetellä nopeaa sulamisprosessia, lapioida kodan liepeiden päälle lunta, valitsemaan kyseisen päivän menuun ja puhua paskaa.

Mikäpäs se siinä. Riekot riehuivat ympärillä parhaansa mukaan. Taisi olla kevättä rinnassa. Riekkonaaraat olivat pistäneet parasta sulkaa päälle ja kukot kilpalauloivat minkä ehtivät.

3.5 Avantouintia

Uusi päivä ja uusi optimismi. Ensin normaalit aamupilkinnät lähisuvannolla. Se näytti aamu erilaiselta, kun sulamisprosessi edistyi. Homma eteni silmissä. Sivutapsi tartahti tiukasti jäänreunaan kiinni ja piti tehdä irroituskepakko. Toimi.

Tällä kertaa ylös ja aloitus sikahyvältä niskalta. Siitä on tullut useampi yli 1.5 kilon kala. Vaan ei tullut meille. Siis yläpuolelta. Pyytelimme yläsuvantoakin eikä kummempaa. Hyppy nivan alapuolelle, muutama reikä ja taas Iikalla kolahti. Perhoperhokombinaatio potki tällä kertaa. Kuulapäät toimii näköjään talvellakin. Tällä kertaa sivuperho tarttui jään reunaan, mutta Iikka sai sen hyvin napsaistua pois mun irroituskepillä.

Kala ylös ja hymy korviin. 1530g tiukkaa harjuksenlihaa. Jälleen yksi kanssakalamies sai 1.5 kilon harrin, kun meikäläisellä se on vasta unelmissa. No sellaista sattuupi. Ei nyt sen kummemmin edes harmita. Kiva kun pääsee näkemään noita isoja kaloja.

1530 ja ylpeä ennätyksen haltija

Varsinainen draama tapahtui kuitenkin hetken perästä. Jatkoimme pilkkimistä hetken ja kairailimme reikiä ympäriinsä. Istahdin takaisin vanhalle reiälle ja aukaisin gepsun. Samalla takaa kuului hillitön rymähdys ja tajusin välittömästi, että nyt on mennyt mies jään läpi. Lähinnä pelotti kääntyessäni, että toivottavasti paikalla käyvä virta ei ole vienyt kannen alle. Mies kuitenkin roikkui reunalla ja syöksyin suksisauvojen luo. Tuota ei kuitenkaan tarvittu, sillä Iikka pääsi naskaleiden kanssa itse ylös. Huh, olihan eksperimentti. Iikka oli ollut juuri menossa perkkaamaan kalaa laitarei'ille ja keskellä aluetta jää petti alta. Puukko ja kala menivät, mutta henki säilyi.

Kyllähän tuosta isompikin mies mahtuu - on testattu

Ympärillä oli vahvaa jäätä, mutta siinä vain sattui olemaan heikko spotti. Vaatteet olivat vyötäröstä alaspäin märät ja sopivasti koko ajan paistanut aurinko meni pilveen. Kalastelimme hetken paikalla ja vielä seuraavalla välisuvannollakin, jossa oli kuitenkin pelottavan heikko ja vaihdoimme paikkaa. Seuraavalla niskalla mies valitteli kuitenkin kylmyyttä sen verran, että päätti hiihtää suoraan kodalle.

Minä jäin pilkkimään luvaten olla varovainen. Siitä pilkkimisestä ei olekaan sitten paljon sen kummempaa kerrottavaa. Olin paikoilla, keli oli muuttunut ja vehkeetkin piti olla toimivat, mutta kala ei vaan ottanut. Niin paitsi yksi hauki otti hankikorennolla höystettyyn morriin. Parka oli varmaan nälkäinen. Hankikorentoja muuten viipelsi joka päivä rutkasti hangen ja jään päällä. Luulisi, että niillä olisi paleltanut jalkoja.

Kodalla olikin sitten varsinainen kirpputori. Joka puussa roikkui jonkinlaista rääsyä. Iikka oli ensin yrittänyt kuivattaa niitä kodassa, mutta siitä ei ollut tullut mitään muuta kuin savua.

Ilta meni normaalien sävelien mukaan. Kaminassa oli joko niin vähän tulta, etteivät puolituoreet koivut palaneet tai sitten liian paljon, jolloin maalipinta piipussa paloi. Hyvää palamista oli aina 2 min 15 s siinä välissä.

Tässä vaiheessa reissua kalastuksellinen selkäranka oli vähintään hiusmurtumien kourissa.

4.5 Viimeisiä viedään

Viimeinen kalastuspäivä oli edessä ja se oli tarkoitus vetää keveämmällä kaavalla. Käväisimme lähinnä tsekkaamassa lähistön parhaat paikat eli ne joissa oli ollut jotakin elämää edellisinä päivinä. Päivä oli käsittämättömän lämmin, jää sulasi silmissä ja vesimäärä kasvoi joessa samaa tahtia. Ja onneksi kalantuloonkin saattoi luottaa. Vanhat reiät eivät antaneet mitään merkkiä eivätkä ne uudetkaan sen parempaa tulosta antaneet. Puhtaaseen nollapäivään oli hyvä lopettaa. Olihan sentään asiallista jättää vähän intoa kalojen repimiseen kesällekin.

Lopetimme hyvissä ajoin, jotta varustehuoltoon jäi aikaa. Oleellisin yksityiskohta oli Iikan ahkion vetovyö, josta pitäisi tulla sellainen, että sillä vetäisi pitkät kilometrit autolle oletettavasti aika vähälumisessa maastossa. Sivustaseuraten vyöstä tuli ihan asiallisen näköinen. Pistin teltan kasaan ja vähän kasailin kamppeita yön lähtöä varten. Illalla piti kuitenkin vielä vähän takoa korttia. Iikka voitti aikaisempana iltana yhden matsin kahden tupessa, mutta osoitin sen olevan ihan tuurivoitto ja vein kaiken, mitä sinä iltana oli pelissä tarjolla.

Nukkumaan pääsimme joskus puoli kahdentoista aikoihin. Herätys pantiin soimaan 2:30. Ilta vaipui kirkkaana, joten hankia toivottiin.

5.5 Kotiin

Ei jäänyt tällä kertaa hirveää haikua, että olisi pitänyt jäädä pidempään. Jäät menivät loppua kohti niin turkasen heikoksi, että alkoi hieman hirvittämään niillä kävely. Toisekseen oli vähän pelko perseessä, että mitenkä täältä erämaasta pääsee vielä pois. Sinänsä kyllä olin luottavainen, että jokainen edetty metri on kotiinpäin ja jossakin vaiheessa niitä metrejä tulee tarpeeksi ja on autolla.

Tuntui, ettei kuin ehtinyt juuri nukahtaa, kun piti nousta. Oli melko harmaata, tosi vilpoista ja mieliala ei ollut korkealla. Pistimme vielä kaminaan pienet tulet ja täytyy sanoa, että tässä vaiheessa se kyllä lämmitti mun mieltä enemmän kuin kertaakaan reissun aikana. Kamojen pakkaaminen ja tankkaus kesti sen verran pitkään, että olimme vasta 4:30 suksien päällä kohti kotosta. Alku oli vähän vaikeampi, mutta ei juuri tuntunut mulla missään. Iikka isompana miehenä vähän upotti ja sillä meinasi ylämäessä alkaa kone huohottamaan. Päästyämme nyppylän ylitse löysimme toiselta puolen kivan lumijuotin, jolla pääsimme lähes koko puolilumettoman vuoman ylitse.

Ylämäen kiskominen panee huokaisemaan

Jokien kanssa sai vähän kierrellä ja lumikin loppui välissä kesken, mutta puoliväliin pääsimme yllättävänkin keveästi. Siinä välissä vietimme pari tuntia taukoa ja syöpöttelimme. Aurinko lämmitti valtavasti ja paras hankikanto loppui jo oikeastaan kahdeksaan aikaan. Arvioisin, että lämpötila nousi parhaimmillaan 20 asteeseen. Loppumatkan tulimme melko vauhdikkaasti paitsi, että vähän ennen Kilpistä joki oli katkaissut uran ja jouduimme kiertelemään. Viimeiset kaksi kilometriä Tsahkalilta Kilpiselle olivat sulaneet täysin ja hiihtelimme ahkioinemme täydessä kivikossa. Tekihän pahaa, mutta perille oli päästävä. Iikkakin vielä sippasi vähän tuossa ja joutui tovin henkäisemään, kun viimein pääsimme autolle.

Perille kuitenkin päästiin eikä aikaakaan mennyt kuin 12 tuntia. Ihan pitkä päivätyö, mutta loppujen lopuksi pääsimme kohtuullisen helpolla. Reissu oli jälleen osoitus siitä, että kalaa ei oteta väkisin. Tulipahan kuitenkin kolme hienoa kalaa, joten siltä osin ei voi valittaa. Ja mukavahan tuolla on aina käydä.