Korsajärvi 6.-9.4.2000

Korsajärvi sijaitsee aika tarkasti Inarin, Enontekiön ja Kittilän kunnan rajalla. Itse rajapyykki on läheisen Korsatunturin huipulla. Lähtö hieman hirvitti, koska lunta oli tullut kolmisenkymmentä senttiä alkuviikosta. Olimme jo lähtiessä myöhässä suunnitellusta aikataulusta ja matkanteossa sitä ei ainakaan saatu kurottua kiinni. Tepaston jälkeen teitä ei pystynyt ajamaan 30-40 km/h kovempaa, ellei halunnut irroittaa paikkoja hampaista.

Lumisade oli tässä vaiheessa varsin railakasta, mutta tuulta ei ollut juuri laisinkaan. Mutta auta armias, kun pysäytimme auton pari kilometriä Puljun kylän pohjoispuolelle, niin kuin taikaiskusta vinkeä tuuli ilmestyi heittämään lunta lähes vaakasuoraan. Kello oli lähtöhetkellä kuusi, joten 16 kilometrin päässä oleva autiotupa alkoi tuntua varsin kaukaiselta määränpäältä.

Kummallinen kelkkareitti

Lemmenjoen ulkoilukarttaan oli merkitty kummallinen kelkkareitin pätkä, joka lähti Puljun yläpuolelta ja päättyy kuin seinään Korsajärvelle. Kävimme kysymässä reitistä ennen reissua metsähallitukselta, jonka mukaan reitti purettaisiin lopullisesti tämän talven aikana. Purkuryhmä oli nähtävästi jo ehtinyt paikalle, sillä ainoat jäljet reitistä olivat enää punaiset muovisuikaleet puiden rungoissa, joita niitäkin oli jo revitty paljon pois. Suoalueilla merkintä oli vielä asteen verran himmeämpää.

Reitillä meni suhteellisen tuoreet kelkanjäljet, mutta lumimyrsky huuhtoi nämä ainakin aukealta varsin pian upoksiin; metsässä jälki näkyi niinkin. Runsas lumentulo teki matkanteon erittäin hitaaksi ja raskaaksi. Lisäongelmana oli, että puusukset alkoivat keräämään lunta pohjiin tappaen viimeisenkin luiston. Viisi kilometriä edettyämme näytti jo lähes varmalta, että Korsatupa jää tältä illalta saavuttamatta. Päätimme silti hiihtää kartalla näkyvälle poromiesten kämpälle katsomaan, josko se olisi auki.

Alkoi tulla jo pimeä, eikä myrsky osoittanut minkäänlaisia tyyntymisen elkeitä. Aukeilla tuuli ujelsi välissä niin kovaa vastaan, että aukeilla sai puhuria vasten nojata kuin seinään. Viimein olimme kuitenkin edenneet yhdeksisen kilometriä lähtöpaikalta ja jotakuinkin kämpän luona. Mitään kämppää ei kuitenkaan löytynyt vaikka pimeässä yritimmekin haravoida maastoa (kello oli tässä vaiheessa n. 23.30) Olimme tässä vaiheessa todella väsyneitä ja eteneminen oli muutenkin vaikeaa heikon näkyvyyden ja runsaan lumen takia. Samoihin aikoihin siinä ympärillä pyöriskeli pari moottorikelkkaa, jotka varmaan etsivät samaista kämppää.

Ainahan yksi savuinen laavuyö yhden lämpimän kämppäyön voittaa

Kerran kämppää ei löytynyt, niin yövyimme varalle ottamassamme laavussa. Alkuyö meni hyvin, mutta tulen vajotessa kuoppaan se myös tuli lähemmäs laavua ja lopputulos oli se, että kaikki savut alkoivat tulla suoraan sisään laavuun kello 5.30 aamulla. Yritin nukkua vielä, mutta siitä ei oikein tullut mitään olon ollessa kuin savustetulla turskalla - hyvä että henkeä sai. Velipoika kyllästyi touhuun aikaisemmin ja alkoi puuron keittoon. Jostain syystä valmis puuro näytti lähinnä sementiltä ja myös maistui siltä, varsinkin kun suolaa ei löytynyt mistään. Enpä usko, että on enää mahdollista tehdä pahempaa puuroa: se kuitenkin syötiin kun parempaakaan ei ollut eikä tapana ole ruokia ollut jättää syömättä. Vain kerran puuro yritti peruuttaa.

Loppuhiihto kämpälle sujuikin jo leppoisasti lumimyrskyn loputtua. Runsas hötyrälumi vain teki matkan raskaaksi. Hiihtomatkalla törmäsimme pariin saksalaiseen, jolla oli sama määränpää - Korsatupa. Kaverit olivat myös uupuneet/kadottaneet reitin edellispäiväisessä lumimyrskyssä ja olivat joutuneet yöpymään puun alla, kun mukana ei ollut parempaakaan majoitetta. Toisella tyypillä oli lisäksi normaalit sukset ja niihin tavalliset monot, eikä muita kenkiä. Oli kuulemma mietiskellyt yön hiljaisina tunteina, että jäätyykö jalat vai ei. Onneksi lämpötila oli alkuyötä varsin lähellä nollaa, vaikka se sitten laskikin myrskyn tauottua aamusta reiluun kymmeneen pakkas-asteeseen. Eipä voi muuta sanoa kuin, että hulluja nuo saksalaiset.

Porokämppäkin löytyi siitä matkan varrelta. Paikka vain oli noin puolisentoista kilometriä kartan kertomasta paikasta. Kämppä oli juuri sellainen ikivanha ajan köyristämä kömmänä, jonka hirsien raoista pystyi paikoin kurkistelemaan sisälle. Eipä olisi se kämppä tainnut saada kovin monta havua edes Villi Pohjola katalookissa. Perillä odottanut Korsatupa oli huomattavasti parempi majoite.

Kalantulo - ei omakohtaisia kokemuksia

Loppureissu meni jo vähän tavallisemmissa merkeissä, mitä nyt kelit lämpenivät välissä täysin hiihtokelvottomiksi. Todettiin, että uusi lumi ja plussakeli eivät ole paras vaihtoehto puusuksen kanssa liikuttaessa, tai oikeastaan edes vaihtoehto. Itse asiassa niiden kanssa ei pystynyt siinä kelissä hiihtämään vaan ainoastaan kävelemään, koska lumi tarttui pohjaan kuin takiainen. Siinä ei edes voitelu auttanut. Siinä välissä tuli mieleen sytyttää suksista nuotio, kun olisi ensin pilkkonut ne helvetin pieniksi päreiksi. Tämän vauhdittamana saimme aikaan lupauksen, että tämän reissun jälkeen puusukset ripustetaan seinälle museoitumaan asiaankuuluvalla hartaudella. Päivisiltä pilkkireissuilta pääsi ihan hyvin pois, kunhan vain jaksoi odottaa iltojen kylmenemistä. Kämpällä löhönneet saksalaiset olivatkin lämmitelleet saunan molempina päivinä kylpykuntoon.

Niin ja kalansyönti oli tietysti koko reissun ajan luokkaa täysi nolla. Välissä olimme sellaisilla paikoilla, että suorastaan tunsi kuinka kalat viipottivat jään alla. Kolme kalaa me saimme, joista suurimpana 22 senttinen harri. Pienin kala oli joku ihmeellinen noin viiden sentin mittainen tummanruskea kala, jolla oli hieman lahnamainen suu. Sen verran me saimme selville, että mutu se ei ollut, mutta parempaan ei tunnistustaitomme riittänyt. Vettä Korsajärvessä oli kyllä isommankin kalan uitavaksi. Parhaimmillaan lähes rantakoivuun nojaten oli kymmenen metriä vettä ja pari metriä ulommas rannasta, niin ei löytynyt enää pohjaa, kun ei ollut siimaa keloissa kuin parhaimmillaan 19 metriä. Toisaalta ihan kämpän puoleinen pää on todella matala.

Pitovoide saa suksesi luistamaan

Kämpästä reilun puolen kilometrin päässä oli lampi, jota kävin yhtenä iltana testaamassa. Vettä siitä löytyi kuitenkin niin heikosti, että tyydyin vain lähinnä mallin vuoksi porailemaan. Muita lampia löytyy Korsajärven laskujoen puoleisessa päässä, mutta niitä emme ehtineet käydä kokeilemassa. Lisäksi kalapaikkoja mainitakseni Ivalonjoen latvat koukkaisevat varsin läheltä Korsajärveä. Joki on näillä kohdin jo enemmän puromainen kuin se suuri virta, minä se paremmin tunnetaan.

Myöhemmin juttelimme parin tyypin kanssa, jotka olivat aikoinaan uistelleet järvellä parinakin kesänä ensimmäisen keikan antaman useampikiloisen taimenen innostamana. Taimenia oli nähtävästi tullut muutama sen jälkeenkin, mutta iskutiheyden ollessa luokkaa kala/pari reissua into lopahti jossain vaiheessa.

Takaisin päin hiihtäessä keli muuttui päivän lämmetessä taas karmeaksi, vaikka pääsimme jopa jälkeä pitkin hiihtämään. Suksissa oli pitoa niin, että vuorenseinämiä olisi voinut kiivetä, vaikka valelimme sukset lähtiessä parafiinilla. Mutta me tyhmät ei tajuttukaan laittaa pitovoidetta vasta kuin puolissa välissä. Johan alkoi luisto paranemaan ja välissä saattoi jopa vähän lipsahdellakin. Siispä perille päästiin sen kevyesti sen päivän aikana ja revanssireissun suunnittelun sai taas toden teolla aloittaa.