Vaijoki 29.6-3.7.1999
Leppoisaa nousua
Vaijoki löytyy Kaldoaivin erämaa-alueelta ja laskee Iijärveen, josta kuuluisa lohijokemme Näätämö saa alkunsa. Näätämö on erityisesti yläosiltaan kovan harrijoen maineessa, kuten myös sen useat sivujoet. Siispä oli oletettavaa, että myös Vaijoki Näätämön suurimpana latvajokena voisi olla ihan varteenotettava kalajoki. Vaijoki on varsin tuntematon eikä siitä ole kirjoitettu juttuja, joten senkin nojalla kiinnosti lähteä leikkimään suurta tutkimusmatkailijaa.
Poikien toivuttua juhannusriennoista pakkasimme tavarat reissua varten. Matkaan oli tarkoitus päästä jo aamusta, mutta kanoottien asetteleminen, ruokien ostaminen ja karttojen printtaus veivät oman osansa ajasta. Niinpä matkaan päästiin vasta kahdelta.
Reissuporukka koostui tällä kertaa minusta, Miikasta ja Särkelän Juhosta. Välillä pysähdyimme Siidassa ostamassa erämaaluvat koko vuodeksi, jonka jälkeen matkaa jatkettiin vauhdilla kohti Iijärveä.
Pojat ottivat toisen kanootin ja minä otin omani. Tasoitukseksi minä sain mukaani sauvoimen. Tarkoitus oli kiskaista kanootit pikavauhtia ensimmäiset kuusi kilometriä ohi rauhoitusalueen Nikulasjoen suuhun. Jälleen kerran arviot olivat hieman liian positiiviset. Käytännössä koko matka oli koskea tai muuten vain reippaasti virtaavaa suvantoa. Välillä törmäsimme kartassa näkymättömään hienoon 'mökkikylään' keskellä suurta suoaluetta. Tiedä sitten kuka ne sinne on rakentanut ja millä luvin.
Reilun neljän tunnin rehkimisen jälkeen olimme kuitenkin päässeet Nikulasjoen suulle. Välissä kosket olivat olleet aika herkullisen näköisiä ja vapakättä syyhyttäviä. Nikulasjoen jälkeen joki muuttui tylsäksi suvannoksi, jossa ei tietenkään näkynyt kertakaikkisen mitään elämää.
Nälkä vaivaa
Nälkäkin alkoi olla tässä vaiheessa melkoisen paha ja väsymys myös omalta osaltaan korosti sitä. Syöminen ei ollut ollut sallittua ennen Nikulasjoen suuta. Siispä etsimme ensimmäisen kuivan jokimutkan, pystytimme sinne teltan ja kokkasimme sapuskat. Kalastus ei tässä vaiheessa ollut prioriteettilistalla ihan kärjessä.
Olin ainoa ilmoittautunut yökalastussessiolle poikien kömpiessä telttaan nukkumaan. Minunkaan intoni ei loppujen lopuksi riittänyt kuin parin sadan metrin päässä olleelle koskelle. Kosken paljastuessa lyhyeksi kalattomaksi ränniksi luovutin itsekin suosiolla ja raahauduin nukkumaan.
Heti seuraavana aamuna noustuamme ylös nähtiin ensimmäinen todistettu pinnassakäynti. Kaksi minuuttia siitä ja pientareella makasi 31 senttinen harri; tietysti minun ongessani. Aamu alkoi täten lupaavasti, mutta jatkoa ei juurikaan kuulunut. Nousimme kanootilla ylöspäin ja kalastelimme lupaavan näköisiä paikkoja. Kosket olivat lyhyitä, kivikkoisia ja jyrkkiä. Joitakin pienempiä kaloja onnistuimme pyydystämään pinturilla, mutta isommat pysyivät kadoksissa.
Tiukka nousu vaati veronsa ja pian kaikilla, mutta erityisesti Juholla, oli kurniva nälkä. Niinpä pistimme leirin pystyyn ensimmäiselle paremman näköiselle paikalle, tankkasimme ja lähdimme katsastamaan Hatsastamanjärviä. Silmiemme edessä tietysti kimalsivat suuret järviharjukset.
Haukia kurittamassa Hatsastamanjärvellä
Väliltä löytyi ikivanhoja katajia ja periltä vanha sortunut kammi. Alempi Hatsastamanjärvi oli itsessään masentavan mutapohjainen, matalahko ja varsin kuolleen näköinen. Tuulen ollessa Juho tyytyi perhovapoineen pistämään lipan silmille ja loikoilemaan mättäillä meidän viskoessa rautatavaraa järveen.
Pienen hetken perästä Miikka tartutti kalan ja hetken verran toivo jalosta saaliista eli, mutta vain hetken. Masentavaan tapaan laji paljastui haueksi. Kuten myös seuraavat 5-6 saatua suomullista yksilöä. Siispä järvi sai mennä kategoriaan: "Eipä tarvi enää tännekään tulla". Sivumainintana voisi todeta, että tuo kategoria ei ole koskaan kärsinyt osanottajien puutteesta.
Ylempi Hatsastamanjärvi ei enää jaksanut kiinnostaa, vaan hipsimme kiltisti takaisin joen puolelle jonkin verran ylävirtaan. Vuosien yhdessä kalastamisen rutinoimana lähdimme reippaasti heitellen alavirtaan Juhon jäädessä välittömästi jälkeemme. Perhovapoineni saalistin lukumääräisesti enemmän, mutta Miikan saadessa ainoan mitallisen moraalinen voitto taisi kallistua sen illan osalta veljelleni.
ISO joka osoittautui vain harhakuvitelmaksi
Juho jäi tapittamaan erään kosken niskalle niin pitkäksi aikaa, että epäilimme hänen siellä pyytävän jotain ISOA. Ehdimme keitellä leirillä mustikkakeittoa pitemmän tovin, ennen kuin mies viimein saapui selityksineen. ISO kala oli kuitenkin vain juuri mitallinen, joka oli käynyt pari kertaa yrittämässä.
Seuraava aamu aukeni paahtavan kuumana. Ehkäpä tämä oli syynä siihen, että Miikkakin vääntäytyi ylös ihan samaan aikaan kuin mekin. Tavallisesti miestä saa maanitella aamuisin iät ja ajat ennen kuin hän on ylhäällä. Koska lämmintä oli ollut jo pitempään, niin jopa joen vesi oli lämmennyt inhimillisiin asteisiin meidän kannalta (ehkä noin 20 astetta). Siispä ei muuta kuin uimaan ensimmäisen kerran kalareissulla. Juho kuitenkin laistoi tämän session. Olo oli tämän jälkeen mukavan virkistynyt.
Lokoilun jälkeen oli taas kunnon työn aika. Tällä kertaa pojat vetivät kanoottia siihen tahtiin, että en millään meinannut pysyä perässä. Erityisesti Juholle olisi voinut myöntää reissun Muuli-palkinnon.
Eipä siis ihme, että pojat meinasivat kiskoa itsensä ohi hyvästä kalapaikasta. Onneksi Miikka oli hereillä ja pysäytti retkueen oikealla kohtaa. Sinänsä paikka oli varsin huomaamaton. Tästä koskesta onnistuimmekin viimein nostamaan mittakaloja oikein monikossa. Varsinkin Miikka kunnostautui neljällä mitallisellaan. Itse onnistuin pyytämän keskeltä kiivainta koskea olevasta kuopasta puolentoista kilon hauen, jota tietysti väsyttelin muutaman hetken jättiharrina taikka taimenena. Pettymys oli tietysti karvas. Ei ihme, ettei kuopasta kuulunutkaan jalompia kaloja.
Ensimmäinen hyvä paikka
Tässä vaiheessa helteen sivuilmiöt eli ukkospilvet kiertelivät ja kaartelivat ympärillämme. Välissä häntien huilatessa ohi vettä tuli kuin seinämänä. Eipähän tarvinnut huolehtia jäähdytyksestä. Ehkäpä nämä ukkosmyrskyt auttoivat myös kalantuloa, sillä ensimmäisten pilvien noustessa taivaanrannassa olimme päässeet ensimmäisiin mittakalaparviin kiinni.
Vihdoinkin kunnon kalastustunnelmissa
Sateista irti päästyämme pistimme leirin pystyyn Soanviljeägin kohdalla olevan kosken rannalle. Leirimme saikin olla tässä paikassa seuraavat ruhtinalliset kaksi päivää.
Heti illan viiletessä hyökkäsimme intoa täynnä ylävirtaan. Ensimmäinen koski paljastui koko reissun parhaaksi ja erityisesti sen niska oli loistava. Saimme reissun aikana koskesta muistaakseni jotain 12 mitallista harria. Sen illan saldo taisi olla jotain puolet tästä.
Tästä ylöspäin saimme kalan sieltä toisen täältä, mutta emme mitään suursaaliita. Juho katkotti perukkeensa (0.15) yhden isomman kanssa ja mulla pääsi myös yksi isompi jalkojen juuressa karkuun. Kaikesta huolimatta kalantulo oli parempaa kuin koko reissun aikana ja myös kosket olivat maukkaimman näköiset. Sadekuurot häiritsivät tasaisin väliajoin rauhaamme.
Seuraavana aamuna ennen poikien heräämistä onnistuin saamaan ihan teltan edustalta perholla 36 senttisen harrin. Tämä harri oli loppujen lopuksi suurin koko reissun suurin. Taitaapa olla yksi pienimpiä pitkien reissujen suurimpia harreja. Tämä(kään) kala ei silti vakuuttanut poikia siitä, että varhainen kana nokkii saapi jyvät.
Päivän teemana oli Vaijärvi. Tätä ajatellen varustimme kanoottimme vain yhden syömisen verran sekä tietysti kalastusvälineillä. Muutaman jo eilen kalastamamme hyvän kosken jälkeen seurasi masentavan näköinen pitkä suvanto. Tämän jälkeen muutamat seuraavat kosket olivat kivisiä ja jyrkkiä. Varsinkin yhdessä oli vaikeuksia kivenlohkareiden seassa taiteillessa. Tämä oli ainoa koski, jota emme laskeneet suorilla alas pois tullessa.
Vaijoen koskille tuntui olevan tyypillistä, että monet niistä olivat kuin puskutraktorilla ajettuja. Eli koski oli usein vain pelkkä kivivalli, jossa vesi tipahti jyrkästi alas. Ei siis mitään herkullisia kalakoskia.
Vaijoki-projekti
Pahimmat kosket noustuamme pidimme ruokailutauon. Yritimme myös kehitellä aikaiseksi nuotion, mutta se oli kyllä ylivoimaisesti reissun kehnoin esitys. Tosin sillä kohtaa ei kerta kaikkiaan löytynyt kuivaa puuta ja toisekseen tasaisin väliajoin tulleet sateet pitivät huolen siitä, ettei maasto päässytkään kuivaamaan. Siis nuotiomme savusi ja tuhisi koko tauon ajan, mutta mitään tuleksi tunnistettavaa emme nähneet. Taas kerran tuli todistettua, että sananlasku "Ei savua ilman tulta" on ihan hömppää. Tosin juuri lähtiessämme säälittävästä koivukasasta nousi pari liekiksi tunnistettavaa oranssia valoilmiötä.
Päivä oli jo pitkällä ja Vaijärvelle oli matkaa vielä joitakin kilometrejä, joten me päätimme jättää kalastuksen vähemmälle ja keskittyä etenemiseen. Olihan sentään kyse Vaijoki-projektista, joten ennen järveä ei käännyttäisi. Tässä vaiheessa joki oli muuttanut hieman luonnettaan. Kosket olivat enemmän nivamaisia ja kivet pienempiä. Siis paremman tuntuista kalapaikkaa, mutta valitettavasti hieman liian matalaa.
Ja viimein kello yhdentoista aikaan Vaijärven aallot kimalsivat kanoottiemme edessä. Projekti oli suoritettu. Miikka aloitti kalastuksen niskakoskella karkuuttamalla välittömästi varsin kookkaan hauen. Paikatakseen moisen erheensä, hän nappasi järven puolelta toisen hieman pienemmän. Lisäksi pari haukea taisi seurailla, mutta onnistuimme vetämään lippamme siten, etteivät ne ehtineet kunnolla iskeä.
Niskakoski oli suhteellisen herkullinen vasemman reunan syvine uomineen ja aivan täynnä kalaa, mutta valitettavasti vain niin pientä. Alimittaisia tuli varmaan parikymmentä, mutta mitallisia vain yksi. Oli viimeinkin aika lähteä laskettelemaan alaspäin reilun 30 kilometrisen vetourakan jälkeen.
Vaijärven autiotupa - totta vai tarua?
Ensin kuitenkin lähdimme katsastamaan Vaijärven autiotuvan. Tupaa ei meinannut ensin löytyä millään, mutta tarkan kartan tarkastelemisen ja maamerkkien täsmäämisen jälkeen löysimme - emme kämppää, mutta vanhan kaminan ja kasan viinapulloja. Nähtävästi paikalla on joskus ollut kämppä, mutta ei ainakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen.
Vaijärven autiotupa - tai mitä siitä on jäljellä
Alaspäin huilaaminen sujui Juhon ja Miikan kanoottikunnaltakin yllättävän hyvin, vaikkei Juho juurikaan ollut kanootannut aikaisemmin. Alaspäin laskiessamme kehittelimme nälkäasteikon, jossa 0 merkitsee nälätöntä ja 10 kaputt-tilaa. Alkuvaiheessa porukan lukemat liikkuivat seitsemän ja kahdeksan vaiheilla, mutta loppuvaiheissa itse kukin puhui yhdeksällä alkavista luvuista.
Leirille päästiin takaisin vähän päälle yhden aikoihin. Murkinaa tankattuamme Juho ja minä päätimme vielä ottaa pienet sessiot. Juho lähti ala- ja minä ylävirtaan. Kolusin vielä kerran moneen kertaan ronkitut montut ja nappasin kolme mitallista.
Juho oli käynyt isomman koskivyöhykkeen niskalla. Mies ei ollut muistanut, että sinne oli jotain lähemmäs kolmen kilometrin matka, eikä ollut viitsinyt luovuttaakaan, kun kerran oli liikkeelle lähtenyt. Siinä matkan varrella hän onnistui kellistämään kaksi mitallista harria.
Viimeisen päivän laskettelut
Viimeisenä päivänä oli ainoastaan tarkoitus laskea autolle ilman kalastuksellisia toimenpiteitä. Sen verran kävin aamulla perhojani liottamassa pari sataa metriä alempana olevalla koskella, että sain pari mukavaa harria jallitettua.
Melominen alaspäin lähti liikkeelle noloissa merkeissä. Heti leirinedustan koskessa mulla katkesi mela ja pojat olivat millien päässä kaataa kanootin. Etukäteistarkastelut kotikoskella oli jääneet hieman vähiin. Sateet olivat nostaneet vettä reilut kymmenen senttiä, joten kanootti huilasi tulomatkalla mukavammin. Tosin ehkäpä asiaan saattoi vaikuttaa se, että tällä kertaa tultiin alaspäin.
Nikulasjoen jälkeen kuitenkin joki kasvatti vesimääräänsä tuntuvasti ja kosketkin ovat astetta kovempia. Meno alkoi olla jo sen verran vauhdikasta, että välissä jopa hieman jännitti. Heti ensimmäisellä kunnon koskijaksolla pojat sitten onnistuivat kippaamaan kanootin. Mitään ei kuitenkaan kadonnut tai särkynyt, joten tyhjennysten jälkeen matka saattoi jatkua samaan malliin.
Pari viimeistä koskea sujuivatkin jo mallikelpoisemmin. Viimeisen kovan kosken päällä mietimme hetken, että pitäisikö laskea vai suosiolla taluttaa koski alas. Loppujen lopuksi olimme kuin miehet ja hurautimme kosket alas ihan kanootin päällä.
Kylmennyt ilma, märät vaatteet ja vinha tuuli viimeisellä lyhyehköllä Iijärvi-etapilla saivat aikaan sen, että pojille tuli hieman kylmä. Niinpä rantaan päästyämme pojat juoksivat autolle, vaihtoivat vaatteet ja pistivät lämmön täysille. Jotenka pakkaamisnakki jäi minulle.
Yhteenveto
Täytyy sanoa, että reissu oli pettymys. Ensinnäkin kalamäärä ei ollut odotettua ja varsinkin isojen kalojen totaalinen puuttuminen jäi vähän kaihertamaan. Joki oli silti itsessään varsin potentiaalinen ja voi hyvänä päivänä tarjota mukaviakin saaliita. Sen sijainti suurten jänkien keskellä varmaankin hillitsee suurempien kalastajamäärien eksymistä tänne, joten parhaimmankin sesongin aikaan kalastamisen voi suorittaa täysin rauhassa. Huomiolle pantavaa oli myös, että emme saaneet yhtään taimenta reissulla. Enkä usko, että niitä kovin paljon joessa uiskenteleekaan.
Palaan varmasti joelle vielä joskus, mutta paikka ei ole tällä hetkellä listojeni kärjessä.