Miten valitset joen?

Olet siis lähdössä kalastamaan harjusta, mutta pitäisi vielä päättää minne mennä. Kaikkein polttavin kysymys on, että kuinka paljon vaivaa haluat nähdä kalojesi eteen? Mikäli haluat mennä joelle, jonka viereen voi ajaa autolla ja rannatkin ovat hienoja hiekkatasankoja, niin varaudu siihen, että joku muukin on keksinyt saman. Haluan tällä sanoa, että monesti tällaiset paikat kärsivät ylikalastuksesta, joten saaliintulokin voi olla aika nihkeää(ja koko pientä). Tosin tällaisia "aja autolla viereen"-harripaikkojakin on - hyviä sellaisia.

Mikäli olet valmis näkemään hieman vaivaa sekä siirtymien suhteen että joen kalastuksellisuuden(pusikkoisuus, hyvien paikkojen tiheys, yms.) suhteen, niin eteesi aukeaa lukemattomien harrijokien kirjo. Lapissa on lukemattomia suurenomaisia jokia, joiden kävijämäärä vuoden aikana on nollan ja kymmenen välillä ja kalatiheys suurenmoinen. Itse pyrin etsimään pääsääntöisesti sellaisen kalapaikan, joka sijaitsee tarpeeksi korvessa -missä saa vispata rauhassa. Pyrin kertomaan ajatuksiani siitä, miten juuri sinä löydät sen "oman" paikan.

Luonnollisin tapa aloittaa kalapaikkojen kartoitus on tietysti selailla kalastuslehdet läpi ja lueskennella, mitä aiheesta on kerrottu. Olen itse keräillyt juttuja, jotka sivuavat jotenkin aihetta "harrinkalastus Lapissa". Näistä löytyy varmasti olennaista informaatiota, mutta ongelma on se, että Lapin joista on kirjoitettu suhteellisen vähän, kun vähennetään pois Teno, Näätämö ja Enojutut(Siis Poroeno ja kumppanit...). Tenojutut on pääosin lohijuttuja, kuten monet Näätämöjututkin. Tosin Näätämön perhokalastusalueiden auettua juttuja on tullut kiitettävästi myös harjuspuolelta. Näistä parhaimmat ovat Jari Tuiskusen kirjoittama Näätämöjuttu Erässä(keskittyy pariin ylimpään koskeen) ja Arto Kojon kirjoittama "Nättiä Näätämöä ja Parasta Paaskijuuhaa".

Käsivarsi on "kartoitettu" varsin kattavasti monen jutun voimin. Näistä parasta tavaraa on ehdottomasti Urheilukalastuslehden-lehden käsivarsisarja(kuulostaa joltain remonttityökalulta...) on parasta antia. Jutut ovat pääosin Kojon kirjoittamia, ja kartoittavat lähes kaikki yläperän suuremmat joet. Sarja alkaa -92 vuoden Valtijoki-jutulla ja päättyi Lätäsenoon. Jutut ovat ilmestyneet pääasiassa vuoden neljännessä numerossa. Käsivarteen aikovalle suositellaan lämpimästi. Yleensäkin jutut, joissa on aiheena Lappi ja kirjoittajana Arto Kojo, ovat asiantuntevia ja informatiivisiä.

Lehdet on plarattu, mutta mieli tekisi jonnekin muualle - siis tallaamaan niitä omia polkuja. Tärkeintä hommata ensin kunnon kartat. Ensimmäisenä kannattaa hommata ne neljä GT-karttaa eli ne jotka kattavat Pohjois-Suomen Sodankylästä ylöspäin, sillä oikea Lappihan on vasta tästä ylöspäin olevat alueet. Itäinen Suomi akselilta Savukoski, Kemijärvi, Salla kannattaa suosiolla raakata pois. Miksi näin? Isomman mittakaavan karttaa katsottaessa näyttäisi, että alueella on suuret erämaat missä ei asu ketään. Ei siellä ketään asukaan(ainakaan kovin monta), mutta tarkempi kartan katsominen paljastaa alueella olevan runsaasti metsäautoteitä, ja teitähän asumattomille seuduille vetää Metsähallitus hakaten samalla metsät sileäksi. Vaellus ei välttämättä tunnu miellyttävimmältä, kun olet ylittämässä kilometristä aukiota vasten ojitusta.

Metsäautotiet saavat taas aikaan sen, että joille on varsin helppo päästä. Täten kalastajia tuntuu tasaisesti riittävän. Toisekseen sen perän joet eivät ole kunnon harjusjokia(jos nyt ovat oikein kunnon mitään jokia...), vaan enemmänkin taimen/tammukkapitoisia. Tässä on tosin huomattava, että alueelta varmaan löytyy poikkeuksia(esim. ihan ylisen Kemijoen vedet ovat ihan potentiaalisia) Itse en ole kalastanut alueella juurikaan, mutta olen jututtanut monia, jotka ovat siellä perillä liikkuneet. Esimerkiksi Nuorttijoki on varsin kuuluisa joki, mutta nykyään saaliit ovat murto-osia entisaikojen suuruudenpäiviin nähden; kalastuspaine on liian kova. Vuonna -97 joella järjestettiin Vuoden suurin harjus -kilpailu, jonka voitti 48 senttinen.

Seuraavaksi heitetään pois Saariselän alue. Saariselkähän on Lapin vaellusmekka, joten porukkaa niillä selkosilla riittää.Alueen joet(suurimpana Lutto ja Suomu) ovat hämmästyttävän kirkkaita hiekka- ja sorapohjaisia matalia virtoja. Joet ovat enemmänkin taimenjokia ja kirkkauden vuoksi erittäin vaikeita pyytää. Olen käynyt Suomulla joskus kauan sitten neljä reissua enkä ole ikinä saanut oikeastaan paljon mitään. Tosin Sodankylän perhokalastajista löytyy intohimoisia Suomu-faneja, jotka sieltä taimenia myös saavat. Saariselän alueen jokien mataluus ja kirkkaus yhdessä kalastuspaineen kanssa saavat aikaan sen, että kalan saaminen niistä puroista on monesti työn takana.

Siispä olemme rajanneet potentiaalisimmat harjusvedet pohjoisimman Lapin erämaihin Lokka-Porttipahta-Muonio linjalta pohjoiseen(Poistaen Saariselän alueen). Näiltä alueilta löytyy lukuisia toinen toistaan parempia erämaisia kalavesiä. GT-kartalta saa hyvän yleiskuvan alueesta, mutta siitä ei vielä juuri näe joen yksityiskohtia ja ilmettä. Tätä varten on hyvä hommata joko 1:100 000 ulkoilukartta tai vielä paremmin 1:50 000 topografikartta. Näitä karttoja tutkimalla voi oppia joesta paljon.

Ensimmäisenä kannattaa tutkia joen koskien ja suvantojen suhdetta. Varsinkin isommilla joilla kosket ovat merkitty karttaan, mutta pienemmillä joilla merkintöjä on säästelty ja ne voi olla väärin. Kosken kuitenkin voi aavistaa joen kapenemisesta ja mahdollisesti korkeuskäyristä. Korkeuskäyriä kannattaakin silmäillä tarkkaan: niistä näkee kuinka jyrkästi joki virtailee. Leiripaikat kannattaa suunnata jonkun pitemmän koskijakson partaalle, josta on lyhyt matka kiinnostaviin paikkoihin.

Toisekseen kannattaa tutkia minkälaisessa maastossa joki virtailee: onko maasto hiekkaista, kivistä tai kenties soista. Monesti joen luonne riippuu paljolti siitä minkälaisessa maastossa joki virtailee. Esim. hiekkaisessa maastossa virtaileva joki on melkein aina pääosin rauhallisesti virtaileva suvantoinen, jossa nivat/kosket ovat suhteellisen matalia. Tällaisen joen rannat ovat monesti helppokulkuiset ja vedet kirkkaita, joten kalat ovat varsinkin kirkkailla ilmoilla arkoja ja pysyttelevät poissa matalista koskista. Esimerkkejä tällaisista joista löytyy Maaselän ympäristöstä Pöyrisjoen ja Käkkäläjoen ympäristöistä.

Hiekkaisen maaston joki(jossain Käkkäläjoen ympäristössä...)

Soisen joen rannat ovat monesti joko hankalakulkuiset tai erittäin hankalakulkuiset. Pajupuskat voivat ympäröidä joen niin, että jokaisen metrin eteneminen on todella tuskaista. Lisäksi pienemmillä joilla pajupuskat voivat peittä joen kuin katon, jolloin kalastaminenkin on täysin mahdotonta. Ymmärrettävistä syistä johtuen kalastuspaine tällaisilla joilla on täysin olematon. Niinpä kalojen koko ja lukumäärä voivat olla valtavia kunhan jaksat rämpiä paikkoja etsien. Varsinkin sen Suuren etsijälle tämmöiset paikat ovat niitä kultakaivoksia. Oman ennätysharrini sain juuri tällaisesta pajupuskien ympäröimästä puropahasesta. Esimerkkejä tällaisista joista on Lappi tulvillaan, mutta voisi mainita juttujen perusteella Kaitsajoen(en ole vielä käynyt, mutta ehkä jo ensi kesänä...) ja paikoin muutkin enot.

Puroa ympäröiviä puskia(puro on vasemmalla)

Kivisessä/kallioisessa maastossa kulkevat joet ovat monesti varsin rajuja. Välillä voi olla isojakin järviä, mutta kosket ovat köngäsmäisiä, lujavauhtisia kivihelvettejä. Tällaiset kosket eivät monestikaan ole niitä parhaimpia harriapajia, sillä nämä tykkäävät enemmän mietovirtaisista kohdista. Kivikkoiset kosket ovat järjestään erittäin syviä sisältäen monenkin metrin syvyisiä monttuja. Tällaiset kosket ovat lähes aina täynnä pientä taimenen poikasta ja miksei isompiakin köriläitä. Esimerkkinä tällaisesta joesta voi sanoa Näätämön.

Näätämö(Koski Kaartilompolon jälkeen)

Kaikissa näissä maastoissa on hyvät ja huonot puolensa. Tarkasti karttaa tiirailemalla voi suorastaan "nähdä", minkälainen joki oikein on. On kiva tietää suurinpiirtein, minkälaiselle joelle lähtee. Kaikesta tiirailusta huolimatta voi käydä kuitenkin niin, että joki onkin erilainen kuin olisi voinut kuvitella; mutta onko se nyt hauskaa, jos tietää aina mitä saa?

Kun kerran uskaltautuu joelle, josta ei ole tarkempaa tietoa, niin ei kannata lyödä reittisuunnitelmia lukkoon etukäteen, vaan tutkailee paikanpäällä tilannetta ja päättää sitten. Muutenkin oudolla joella kannattaa valmistautua liikkumaan paljon ja etsimään kaloja. Joskus voi olla huonoja alueita kilometritolkulla ennenkuin löytyy kunnon apajat ja joskus niitä ei löydy ollenkaan. Uusia paikkoja etsiessä tulee välissä väkisinkin huteja. Kyllähän se niin on, että yhden huippupaikan löytäminen on monen heikomman puron takana.

Kalassa kun ollaan, niin aina pitää varautua, että kala ei tule. Mitä pohjoisemmas mennään, niin sitä oikullisemmaksi kalat tulevat: loistavallakin kalapaikalla onkiminen voi välissä tuntua kaivossa onkimiselta, kun taas huonommastakin paikasta voi hyvän tuurin tullen kiskoa aimo saaliin. Olen miekin tehnyt reissuja, jolloin on tullut kalastettua toinen toistaan paremman näköisiä paikkoja - ilman nykyn nykyä. Siinä on usko kovilla, kun on kolme päivää kalastanut eikä ole saanut yhtään mitallista kalaa.

Lehdistä, kun lukee juttuja, niin tuntuu, että sitä vedetään vähän väliä kilosia harreja, ja joka toinen päivä on huippusyönti. Se on kuiteskin jonkin sortin optinen harha: kun puristetaan esim. kahden viikon juttu lyhyeen artikkeliin, niin ennemminhän sitä kerrotaan niistä onnistuneista heitoista, kuin niistä jotka kulki vedenelävien häiritsemättä. Toisekseen niillä reissuilla on monesti todella tehty töitä niitten kalojen eteen. Päteehän se kaikessa elämässä, että kun jaksaa tarpeeksi sinnikkäästi yrittää, niin varmasti tulee jossain vaiheessa palkinto - myös kalastuksessa(kunhan ei vihastuta Ahtia...).