Harjuksenkalastajan välineet

13-12-2003

Harjus on siitä kiitollinen kala, että se tavallisesti huolii hyvin erilaista pureksittavaa ja elää sellaisissa olosuhteissa, joista sitä on kohtuullisen helppo tavoitella. Tietysti välineillä on eroa. Pitää osata varustautua erilaisiin tilanteisiin ja myös tulkita sen hetkisiä olosuhteita, kuten kalastuksessa tavallisestikin.

Ensinnäkin kannattaa lähteä siitä, että harjus on kohtuullisen pienikokoinen kala, jota tavoitellaan pitkälti pienimuotoisissa olosuhteissa. Tästä johtuen käytettävät välineet kannattaa mitoittaa sen mukaan eli virvelikalastuksessa UL- tai ykkösluokan vehkeet ja perhostelussa 5-6 luokkaa tai jopa pienempi. Tietysti voi pyytää myös järeämmillä vehkeillä, mutta tällöin suuri osa homman nautittavuudesta katoaa.

Välinevalinta-asiat ovat myös pitkälle makuasioita, joten tekstiäni ei kannata ottaa ehdottamana totuutena, vaan tutkailla niitä mahdollisesti soveltaen ja valita sellaiset välineet, jotka tuntuvat omaan käteen parhaimmalta.

Kela ja vapa (viehekalastus)

Kela ja vapa kannattaa valita siten, että ne ovat tasapainossa toistensa kanssa. Itse käytän noin 180 sentin vapoja eli olisikohan tuo 5' 6'' tyyppikoko anglosaksittain merkittynä. Käytän nykyään ehdottomasti kokotoimisia vapoja. Noin pienien vapojen kanssa puljatessa on tärkeää, että koko vavan potentiaali on täysimääräisesti käytössä. Itse suosin suhteellisen jämeriä vapoja, joista kuitenkin löytyy siinä määrin herkkyyttä, ettei kalat pysty ravistelemaan itseään irti liian helposti.

Kelan suhteen löytyy kaksi koulukuntaa eli avokela ja umpikelamiehet. Hyrräkelan voi jättää surutta pois laskuista, koska harrinpyynnissä pitää pystyä heittämään pientä viehettä. Aloittelin urani aikoinaan umpikelalla. Monen vuoden jälkeen vaihdoin avokelaan, eikä ole haikua takaisin. Haittapuolina on lähinnä ollut, että pusikkoisissa paikoissa oksat häiritsevät helposti pyytämistä ja sekasotkuja on ehkä himpun verran helpompi saada aikaiseksi. Yleisesti ottaen kalastusnautinto on kuitenkin avokelan kanssa huomattavasti parempi.

Mikäli kalastus keskittyy enemmän järvikalastukseen, niin kannattaa valita pykälän verran reilummat vehkeet. Viime vuosina kalastusvehkeeni ovat ehkä himpun verran jämeröityneet, jotta vavat mahdollistavat myös paremmin järvillä heittelyn.

Siimana olen käyttänyt viime vuodet Firelineä 0.15 paksuisena. Monofiiliin verrattuna saavutetaan parempi tuntuma ja kohta paremmat heittopituudet suhteessa hyvällä vetolujuudella. Haittapuolia on rakenteen pehmeys, jonka takia siimasotkut ovat vaikeampia selvittää. Lisäksi kulutuskestävyys Firelinellä on kohtuullisen heikko, mutta sen kanssa elää, kunhan tarkkailee viimeistä puolimetristä ja tarpeen vaatiessa pätkäisee sieltä pois. Firelineltä käytän nimenomaan vihreää versiota, joka näkyy paremmin, mutta kalantulo on ihan samanlaista kuin harmaallakin versiolla. 0.12 olisi periaatteessa muuten ihanteellisin koko, mutta tällöin hankautumisten kanssa pitää olla kaksinverroin tarkkana.

Kiloinen ja pyyntivälineet

Uistimet

Pääosan uistinvarastostani vievät lipat. Olen vuosien varrella käynyt lävitse suurimman osan Suomessa myytävistä uistinmerkeistä. Viime vuosina pääosan rasiassani ovat saaneet Vibraxit eri muodoissaan. Suurin perustelu tälle on, että ne toimivat erinomaisen hyvin ja ovat kokoonsa nähden raskaita. Pienillä lipoilla pelatessa pienetkin painoerot vaikuttavat yllättävän paljon heittopituuteen.

Meppsit ovat toimivuudeltaan samaa luokkaa, mutta painoltaan heppoisempia. Toisaalta Vibraxit ovat muutenkin osoittautuneet erinomaisen pyytäviksi. Erityisesti punarunkoiset mallit ovat olleet hyviä. Joskus lähes täysin valkoinen malli on toiminut erinomaisesti, mutta joskus ei taas juuri laisinkaan.

Aikaisemmin tuli käytettyä Velticcejä paljon, mutta merkkiä ei ole ollut pariin vuoteen saatavilla. Velticin paha puoli oli keveys ja paha siiman kiertäminen, mutta kalat ovat kyllä uistimesta pitäneet.

Näiden lisäksi on tietysti useita malleja, jotka ovat toimineet vähintään kohtuullisesti, mutta koska niistä ei tavallisessa tapauksessa ole vastusta parhaimmille merkeille, niin niitä ei tule juurikaan uitettua.

Kokoina käytän pääosin ykköskoko ja harvemmin kakkoskokoa. Välissä saatan käyttää nollaa tai nolla-nollaa ja erittäin harvoin kolmosta, mutta enpä oikeastaan muuta. Ykköskoon lipat vaativat jo aika herkät vehkeet, jotta lipat saisi lentämään, joten järeämmillä vehkeillä kalastavan kannattaa ehkä käyttää enemmän kakkoskoon lippoja. Isommalle harrille ei ole juurikaan merkitystä kumpaa kokoa käyttää. Tämä ehkä enemmän tärkeää vähän pienemmän kalan kanssa.

Lippojen lisäksi rasiasta pitää löytyä muutama vaappu. Rapalan pienimmät mallit sekä muutkin minivaaput kelpaavat myös harrille. Aika harvoin otti on kuitenkaan ollut edes yhtä hyvä, kuin lipoilla. Vaapuilla on kuitenkin yksi valttikortti, sillä ne ottavat irtotaimenia huomattavasti lippaa tehokkaammin. Nykyään meillä onkin tapana uittaa paljon vaappuja tilanteessa, jossa tiedämme liikkuvamme vahvalla taimenalueella.

Järvikalastus on sitten oma hommansa. Jokivehkeilläkin voi kalastaa ja varmasti saakin ihan samalla lailla, mutta se vaatii että kalat ovat heittopituuden sisällä. Harrit ovat siitä kiitollisia kaloja, että normaali elinympäristö on rantojen lähellä ja matalassa vedessä.

Ykkösviehe järvellä on ehdottomasti Bete Lotto. Tämä viehe toimii erinomaisesti harrinkalastuksessa ja lentää todella pitkälle. Ja vaikka se onkin kohtuullisen painava, niin se ui varsin pinnassa. Mikäli on tarvetta mennä syvemmälle, niin käytän järeämmällä painorungolla varustettuja lippoja. Tavallisesti harria pyydetään kohtuullisen matalilta rannoilta ja näillä kohdin syväuintisilla lipoilla tavallisin tärppi on äiti maa.

Vaappuja ei tule juurikaan käytettyä järvellä, sillä harrit eivät ole kovinkaan innostuneet isommista vaapuista ja pienempiä on vaikea saada lentämään ilman lisäpainoja.

Lusikkauistimet toimivat joskus järvellä kohtuullisen hyvin. Näin erityisesti kun pyydetään nimenomaan isompaa harria. Ainakin pikku-Tobyillä ja Salamandereilla on harreja saatu enemmänkin.

Lopuksi on hyvä todeta, että luultavasti kalaa tulee juuri sillä, mitä eniten uitat. Toisekseen on tärkeää uskoa siihen mitä uittaa. Kalastustaito on erityisesti joella erityisen tärkeää ja taitavampi voi helposti saada enemmän kaloja huonommin toimivalla lipalla.

Punaisella Lotolla jallitettu kiloinen järviharri

Perhovehkeet

5-6 luokan vehkeet lienevät nykyään sopivimmat puhtaaseen harrinkalastukseen, mutta käytän itse 6-7 luokan välineitä sen takia, että ne kattavat myös taimenpuolen ja isommat streamerit painon kanssa heitettäessä. En kanna useampia perhovehkeitä matkassa, joten vavan valinta on tässä mielessä kompromissi. Perhokela on mulla siimavarasto. Ei sen enempää. Vavan ja kelan valintaan voi uhrata paljon aikaa ja voimavaroja, mutta tosiasia on, että huonommallakin välineistöllä pärjää normaalisti ihan hyvin. Paremmilla voi parantaa elämänlaatua, mutta kannattaa olla hieman epäileväinen markkinointimiesten löpinöitä kuunnellessa.

Käytän WF-luokan kelluvia siimoja. Pintasiimalla kattaa suurimman osan tilanteista. Tarpeen mukaan voi painottaa perukkeen kärkeä, jolloin perho saadaan syvemmälle. Pienempiä jokia kalastettaessa on aika harvoin tarvetta järeämpään upotukseen. Pintasiima puoltaa myös paikkaansa siinä mielessä, että usein on tarvetta vaihtaa nopeasti pintaperhostukseen ja toisinpäin. Pintasiimalla tuo on helppoa, upposiimalla ei onnistu.

Perhonvalinnoista on kirjoitettu kirjoja, joten tätä aihetta on vaikea läpikäydä parissa kappaleessa kovin syvällisesti. Harri on kuitenkin siitä miellyttävä kala, että se ei tavallisesti ole hirvittävän nirso tarjottavan perhon suhteen, vaan ottaa varsin laajalta skaalalta tarjouksia vastaan. Näin parilla perussidoksella pärjää jo varsin pitkälle. Kaikissa oppaissa mainitut Red Tag ja Zulu toimivat vielä näinäkin päivinä.

Itselleni tärkeimmät perhot ovat pintaperhoista Klinkhämer ja Nalle Puh. Uppoperhopuolella ovat ehdottomasti kärjessä kuulapääpupat. Näitä kun sitoo runsaasti erivärisinä ja eri kokoihin, niin niillä pystyy kattamaan varsin suuren osan kalastustilanteista. Tämän lisäksi rasiasta on hyvä löytyä pikkumustia pintureita, erilaisia nymfejä (esim. Pheasant Tail Nymph), larvoja (Rhyacophila, Hydropsyche).

Aiempi ennätysharri - huomaa leuassa roikkuva Klinkhämer

Perholitka

Perhokalastuksen ja uistinhommien yhtymäkohta löytyy perholitkan kohdalta. Litkassa käytetään takana kelluvaa painoa. Näitä on kahta erilaista eli vedellä täytettävä pyöreä ja kiinteä suikula. Siimaan sidotaan noin 15 sentin välein lyhyisiin sivutapseihin erilaisia perhoja. Näin kolme neljä kappaletta. Suuremmalla määrällä heittäminen muuttuu vaikeaksi ja sekasotkujen määrä kasvaa. Perholitkalla kalastaminen on harvinaisen mielenkiintoista tärppien suuren määrän vuoksi. Saaliskala on kuitenkin tavallisemmin alamittainen ja yleensäkin keskipaino jää muita kalastusmuotoja pienemmäksi. Perholitka on parhaimmillaan matalahkoissa ja rikkonaisissa nivoissa ja koskissa.

Mato-onginta

Lapin kansallisurheilu. Pienillä puroilla ei välttämättä ole tilaa heittää lippaa, jolloin mahdollisuudet ovat joko uittaa perhoa tai käyttää mato-onkea. Harri on myös kovin perso madolle, mutta käytettävä koukku pitää olla mielelläään hieman pienempi kuin tammukalle. Tuollaisella 1-2/0 koukku toimii ihan hyvin. Tämä jos mikä ei ole välineurheilua, vaan koivusta veistetty onki, pätkä siimaa, koukku ja matoja. Toki käyttämällä nykyajan ihmekuiduista rakennettua vapaa kalastus on huomattavasti mielekkäämpää.